Olen pihtaillut postauksen kirjoittamista jo muutaman päivän, koska suunnittelin käyväni järvellä kuvaamassa ja laittavani ko. kuvat postauksen yhteyteen. Tällä viikolla on ollut useana päivänä kaunis ilma, ja eilen kerkesin vihdoinkin raahautua järvelle. Ilma oli niin kirkas, että jouduin ottamaan kuvat suunnilleen sumassa, koska en nähnyt ruudulta oliko asetukset ok. Kun lisäsin kuvat koneelle niin tulin siihen lopputulokseen, että ne ei ollut kovin ok :D Kuvista pari olisi ehkä julkaisukelpoisia pienen muokkauksen jälkeen vaan just nyt ei ole edes siihen aikaa. Muistitikulta löytyi onneksi ottamiani kuvia, joita en muistaakseni ole julkaissut.

Vaihteeksi on kiireistä. Alkuviikolla oli koulua pitkään, ja loppuviikosta iltaisin on ollut hygieniapassikurssi. Tänään mulla oli ajotunti kolmesta neljään, ja tulin nyt kotiin syömään. Kuudelta pitäisi olla jo sisustuskurssilla ja se kestää yhdeksään. Lauantain ajattelin ottaa rennommin, mutta sunnuntai meneekin kouluhommien parissa. Maanantai se vasta kiireinen onkin.. Kahdeksalta aamulla lähdetään liukkaan kelin radalle, ja kun sieltä ollaan iltapäivällä takaisin koulu jatkuu normaalisti. Koulua on neljään ja siitä suoraan autokoulun teoriaan, ja sieltä hygieniapassikurssille, joka kestää puoli kahdeksaan.

Saksan suhteen kuuluu ihan hyvää. Alkuviikosta laitoin hakemukset menemään ja ymmärtääkseni systeemi on, että jos vaan perhe löytyy niin sinne pääsee! Laitoin aikatoiveeksi heti kesäkuun alun. Huono puoli hommassa on, että sata prosenttinen varmuus tulee vasta toukokuussa :/ Onneksi sinne ei ole enää pitkä aika! Lentoja vaan ei pysty vielä varaamaan..

Koeviikko lähenee uhkaavasti ja muutenkin näin jakson lopussa tahtoo olla aina kiireistä. On koeviikossa yksi hyvä puoli, sen jälkeen alkaa viimeinen jakso tälle lukuvuodelle! Ja sitten on kesä ja toivottavasti Saksan maa kutsuu. Kesä tietää myös kirjoitusten lähenemistä..

Mutta minä lähden suunnitelemaan sisustuksia, viikonloppuna tuskin tulee postauksia.
Hyvää viikonloppua!