Edellisestä postauksesta on jo puolitoista viikkoa, ei vaan ole yksinkertaisesti ollut aikaa. Miljoona asiaa ollut hoidettavana ennen matkaa, eikä töiden jälkeen ole ollut paljon muihin hommiin kiinnostusta. Eka satanenki mennyt sillä aikaa rikki!

Viime viikonloppuna kävimme Oulussa alennusmyynneissä. Oli ehkä köyhimmät alennusmyynnit ikinä, en löytänyt kuin yhdet farkut. Tällä reissulla tapahtui kaksi ennennäkemätöntä asiaa, en löytänyt yhtään ostettavan näköistä t-paita ja ostin elämäni ensimmäiset Onlyn -farkut. Noo, pitää sitten Englannissa shoppailla lisää.

1699738.jpg
Yksi väsynyt matkustaja

Enää 3 yötä ennen matkaa. Pakkaaminen on vasta alkutekijöissään, pitää vielä muistaa tehdä miljoona asiaa. Puntia oon sentään saanut vaihdettua ja adapterin hommattua. Tiedän myös isäntäperheestäni sen verran, että heillä on kolme lasta ja kaksi koiraa ja he asuvat noin 10 kilometrin päässä Brightonin keskustasta itään, ihan lähellä rantaa.

Yhden sisustus aiheisen postauksen taidan vielä ennen matkaa laittaa, kuulemisiin ja näkemisiin :>